sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Blogi ja sen kirjoittaminen!

Jo on ollut kesä, omaa taistelua maailmaa vastaan. Syöpä pirulainen tuli ja vesitti kaikki suunnitelmat, mutta kuitenkin avasi silmät katsomaan kohti uutta. Taudin kanssa elettiin teemalla leikkaus, odottelu ja sitten myrkkyjä kolmea eri sytostaattia riittävästi tai no ainakin onneks niin paljon että Juha vastaan syöpä päättyi ainakin toistaiseksi 1-0.
Haittavaikutuksia tottakai hiukset jne katos, mutta suurin oli makuaistin totaali menetys. Asiaa miettien toisaaltaan hyvä juttuhan makuaistin menetyksin oli oppi ymmärtämään ruuan rakenteiden päälle, kun ei maistanut kuin kylmän kuuman suolan ja etikan.

No nytten makuaisti löytyi yllättäen syödessa herukoita  puskista. Ihan kiva ei toiki vieläkään samalla tasolla kuin oli enne hoitoja, mutta maistaapa sitä nyt jo kaikenlaista.

Kesä on mennyt siis uusia juttuja ja elämän realiteettejä pohtien, mutta nyt mennään entistä suuremmalla innolla jakamaan PERÄEDELLÄ filosofiaa..

Rapuja, luonnosta kaikkea kivaa ja suurimpana innostaja projektina #taste_of_wood joka julkaistaan suuresti 2016 Seinäjoen asuntomessuilla erään talon lanseerauksen yhteydessä.

HEI NYT ALETAAN TAAS NAUTTIMAAN ELÄMÄSTÄ!

NAUTTIKAA!

T:JUHA

1 kommentti:

  1. moro!
    löysin sun blogin kun etsin kuhan savustukseen vinkkejä!
    ja täältähän löyty yhtä sun toista =) kiitokset siitä!

    sitten tässä kun vaimokokelaalle huutelin täältä juttuja niin huomasin että oli näemmä blogin kirjoittelu jäänyt vähemmälle ja samalla kun siitä eukolle kerroin nii latautui tää sun viimeisin blogipäivitys tähän koneen näytölle niin jäi lause kesken ku kerkesin pienen pätkän tosta lukemaan..
    jotenkin aina pistää tollaset jutut miettimään asioita ihan uudesta perspektiivistä ja ei voi kuin olla onnellinen siitä kaikesta mitä on!
    ja toivon että tää sun taistelus jäi ainoaksi taisteluksi syöpää vastaan.

    ei mulla sitte muutakun hyvää kesänodotusta ja kireitä siimoja ! :)

    VastaaPoista